Lämpötilan mittaustuloksissa oli ilmennyt joitakin epätarkkuuksia ja muutamia mittauksia oli jäänyt kirjaantumatta kokonaan. Halusimme selvittää, voiko lämpötila vaihdella eri kerroksissa ja onko mahdollista, että kortti voi helposti nousta pintaan, jolloin se ei mahdollisesti antaisi luotettavaa tulosta lämpötilasta. Siispä tuotekehittelyn pariin: Selvitimme pytyn korkeuden Ovaskalalta ja liitimme pytyn korkuiseen naruun kolme korttia ja painoksi ison mutterin. Yläpäähän sidoimme tyhjän puolen litran limsapullon, joka toimisi kohona. Kun kalastaja aktivoi kortit, viritelmän ansiosta kortit olisivat kalapytyssä eri kerroksissa ja saisimme selville, vaihteleeko lämpötila pytyn eri kerroksissa. Samalla vähentäisimme riskiä kortin pintaan noususta. Toki tällä tavoin kalastajan työ korttia aktivoitaessa lisääntyi, mutta tämä oli vain vähän aikaa kestävä kokeilu.
Paavon ja Auvon kanssa nuotanvedossa Puruvedellä
Jotta taas näkisimme, kuinka uusi kolmen kortin mittaus tapahtuu käytännössä, lähdimme taas Paavon ja Auvon kanssa kalaan. Tällä kertaa pääsimme seuraamaan nuotanvetoa Puruvedellä. Mukana hankkeesta olivat Nina, Janne ja Marjo. Muikkua tulikin reippaasti, jopa niin että osa jouduttiin laskemaan takaisin järveen. Havaittiin, että kolmen kortin aktivoiminen per kalapytty on melkoisen työlästä ja vie liikaa aikaa silloin, kun kalaa tulee reilusti. Onneksi Janne toimi kätevänä apurina tällä kertaa. Jatkoa ajatellen täytyy yhden kortin riittää kalapyttyä kohti. Järjestelmän on tarkoitus olla helppokäyttöinen eikä se saa viedä liikaa aikaa.