Vesannolla kävimme (Marjo Ruraliasta ja Nina ja Janne Mamkista) tutustumassa Vesannon kala Osuuskunnan tuotantotiloihin. Osuuskunnalla on kalan käsittelyä varten hyvät tilat, joissa perkaamisen lisäksi pystytään myös irtopakastamaan järvikalaa. Tiloja esitteli ja toiminnasta kertoi osuuskunnan puheenjohtaja, ammattikalastaja Jaakko Hytönen.
Vesannon Kala Osuuskunta on perustettu vuonna 2004 ja tällä hetkellä siihen kuuluu jäsenenä 8 kalastajaa. Kalastajat toimivat itsenäisesti mutta tarpeen mukaan myös tekevät tiivistä yhteistyötä. Kalan hinnat pyritään pitämään yhtenäisinä.
Osuuskunnan tiloilla on laitoshyväksyntä. Laitoksessa käsitellään kalaa 40 000 - 100 000 kg vuosittain (perkaus + pakastus). Irtopakastaminen tapahtuu spiraalipakastimella, jonka pakastuskapasiteetti muikulle on 400 - 500 kg/tunti. Isompaa kalaa pystytään pakastamaan suurempikin määrä. Vesannon irtopakastuslaitos on Suomen ensimmäinen kalatukkujen ulkopuolinen pakastuslaitos. Koska se on rakennettu 90% hankerahalla, ei siellä saa pakastaa kuin jalostamattomia luonnon järvikaloja. Tämä aiheuttaa sen, että irtopakastuslaitos on 85 % vuodesta käyttämättömäna. Noin puolet käytöstä on osuuskunnan jäsenien omien kalojen pakastamista, puolet ulkopuolelta tulevien kalojen ns. raahtipakastusta. Pakastusmäärät vaihtelevat rajusti vuosittain, 20 000 - 60 000 kg.
Hytönen oli kiinnostunut hankkeestamme, mutta ei vielä osannut sanoa, olisiko heidän mukaantulostaan hyötyä osuuskunnalle. Jaakko näki ongelmana teknologian käytön, pitäisi olla vesitiivis kännykkä; kynä ja paperi ovat hänen mielestään paremmat ja tutut välineet. Etuina voisi olla se, että loppukäyttäjä näkee, että ainakin Vesannolla kalan säilytyslämpötilat ym. ovat oikeat ja kohdallaan. Toisena etuna Hytönen mainitsi mahdollisen raportoinnin helpottumisen.
Vesannolla oli mielenkiintoista käydä. Spiraalipakastin on melko suuri laite, jossa on iso"pakastinhuone", missä kalat kulkevat hihnalla eteenpäin jäädytyksen aikana.