Projektityöntekijä Nina osallistui Emma-hankkeen järjestämään seminaariin, jonka yhtenä yritysvierailukohteena oli Hirvensalmella Kissakosken historiallisessa voimalamiljöössä sijaitseva Puula Särvin. Puula Särvin Oy on perheyritys jo toisessa polvessa. Yritys jalostaa järvikalaa. Pääosa kaloista purkitetaan. Säilykkeitä löytyy joka makuun - muikkua, siikaa, haukea, särkeä, ahventa, lahnaa, savumuikkua, savusärkeä ja jopa säilöttyä kalakukkoa. Vierailun aikana tehtaassa ei ollut toimintaa, koska ajankohdaksi sattui kevään jäidenlähtöaika, jolloin kalastamaan ei pääse. Pääsimme kuitenkin maistamaan herkullista savukalatahnaa ja kuulimme kattavan esityksen jalostamon toiminnasta itseltään yrittäjältä, Jari Pulkkiselta.Hän myös esitteli tuotantotilat ja niiden yhteydessä olevan tehtaanmyymälän, josta kansainvälinen seminaariporukka osti järvikalasäilykkeitä mukaansa kotiin vietäväksi.
Puula Särvin ei varsinaisesti osallistu hankkeeseemme, mutta Jari lupautui, että heidän järvikalan toimitusketju voidaan kuvata prosessikaavion muodossa. Pyrimme hankkeessa saamaan mahdollisimman kattavan kuvan erilaisista järvikalaketjuista Itä-Suomen alueella.